sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Tarhavarjohiippa ja pikarililjat

 Keisarinpikarililjat avautuvat kohta.

 Kirjopikarililjat eli shakkikukat ovat kauneimmillaan. Vähän vielä lämmintä, niin alkaa siementen kypsytys.

 Naapurin rouvalta saatu kylmänkukka selvisi yllätyksekseni hengissä talvesta. Kaksi muuta kuoli, joten alkaa olla selviö, että tätä en osaa kasvattaa. Useampia yrityksiä on ollut jo aiemminkin. Onkohan sillä aina liian hyvä kasvupaikka? Oliko se taas kuiva mäntymetsä, missä tämä parhaiten menestyy. Siis pitäisi olla karuhko, kuiva paikka? No, tämä ei sitä ole.

 Dramaattista punaista, hui.


Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu. Tässä yksi kauneimmista, tarhavarjohiippa.

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Hiljaista





Jotain elämää sentään puutarhassa 😊
Pelargonia on mukana sisällä olohuoneesta otetussa kuvassa. Ihanaa kun voi taas kohta tuntea olevansa kuin puutarhassa, vaikka onkin sisällä. Tuntuu, että kukat tulevat sisälle asti.  Olohuoneen kukkapöydällä on esikasvatuksessa muutama kesäkukkakin. Tänä vuonna otin esikasvatuksen maltillisesti. Kerrankin.

torstai 14. toukokuuta 2020

Tulisipa kesä

Viileätä on, mutta kun selaa viime kesäisiä kuvia, niin pitää vaan uskoa että kyllä se sieltä taas tulee.

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Pieni piha

Eläkkeellä toista vuotta ja rivitalon pikkuinen piha on niin valmis, kuin olla voi.
Kevään kasvua odotellessa ja vesisadetta pitäessä jatkuu tämä korona-kevät. Ehkä blogijuttujakin tulee tänne.
Teinkin jo uuden blogin, mutta olipa vaivalloinen julkaisualusta. Ei onnistunut näin vanhalla järjenjuoksulla sen pitäminen ja luovutin.