tiistai 30. kesäkuuta 2020

Lidlin punainen


Ei ole koolla pilattu tämä punainen ruusu, mutta väri on sitäkin upeampi. Tämänkin olen ostanut suurikukkaisena... 

Euroopan alppitähti "Edelweiss" Leontopodium alpinum


Kuivan ja karun paikan Edelweiss. Tämä jäi entiseen pihaan, mutta uudelle tulokkaalle on oven pielessä tiedossa tulinen paikka. 

Lidlin köynnösruusu



Toinen kesä ja köynnösruusu on parimetrinen. Kiva lisä kukkapenkin keskellä. Aion asetella tuosta kaaren, kun ruusu tavoittaa toisen pylväänsä.
Nyt tiellä kasvaa vielä viime kesänä kukkinut keltainen salkoruusu. 

Vihdoinkin sataa ❤️

Sulkaneilikka Dianthus plumarius


Hopeanhohtoinen lehdistö ja herkkä kukinto. Viihtyy paahteessa. 

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Lidlin sininen ruusu vaihtoi väriä

Ensimmäinen kukka oli tänäkin vuonna noin sininen, jos sen siniseksi halusi ymmärtää. Sinertävän punainen kylläkin. No, nyt se intoutui avaamaan nuput ja esille tuli vallan hurmaavaN vaaleanpunainen ruusupilvi. Ei hullumpaa.

Täällä tuoksuu sateelle, kun tuli muutama kaivattu tippa vettä. Enemmän saisi tulla.



sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Villasukat ja viltti tarpeeseen



Onko muille käynyt näin?
Ulkona on liian kuuma ja sisällä ilmalämpöpumpun alla kannattaa pitää villasukat jalassa ja viltti päällä. Kohta on luvassa helpotusta näihin keleihin onneksi. Ei tätä kauaa jaksaisikaan. Onneksi meillä on vielä jonkinlaiset vuodenajat.

Ei näistä saa tarpeekseen

Bowl of beauty jaksaa, jaksaa vaan.

Markiis ja kaksi aurinkovarjoa suojaavat ja siksi pionit ovat jaksaneet kukkia tosi kauan.

Coral Sunset myös. Sivukukinnot  ovat  tietysti pienempiä kuin ensimmäiset, mutta söpöjä nekin ovat.

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Window box 2019 vertailuksi

Ja tässä vielä vertailuksi viimevuotinen, ensimmäinen yritys. Tässä on kasvit itse kasvatettuja siemenistä lähtien, mutta silloin päätin että sai olla viimeinen kerta näin pienissä tiloissa.

Window box, mallia hain Englannista

 Tämä on nyt toinen vuosi ikkunalaatikon kanssa ja olin viisaampi tänä vuonna laatikkoja täyttäessäni. Siis aivan täyteen vaan heti istutusvaiheessa. Kyllä ne jaksavat kukkia, kunhan saavat vettä ja ravinteita tarpeeksi eli jokaisella kastelukerralla. Istutusvaiheessa olen laittanut mukaan vielä kanankakkarakeita ja vähän kevätlannoitetta. Tähän istutukseen paahtaa aurinko täydeltä terältä klo 15 lähtien iltaan asti. Tykkään, että sisääntulon vieressä on kauniita kukkia kukassa koko kesän ja tämä on helppohoitoinen.
Tämä ei tästä enää isommaksi taida kasvaa, maksimit on käsittääkseni saavutettu.

Miljoonakellojahan ei tarvitsisi nyppiä, mutta kyllä ne kauniimpia ovat, kun ei ruskeita kuivuneita kukkia ole kukkivien seassa. Ja sehän on sopivaa hommaa eläkeläiselle.

Kuukkeloimalla window box löytyy vaikka mitä ihanuuksia yhdisteltynä. Minä tykkään sekalaisista.


Laitoin tähän kuvan pohjapuolelta, jos joku innostuu nikkaroimaan. Ei tule kalliiksi tämän teko. Valkoiset valurautatuet ovat paikallisesta Hurrikaanista ja maksoivat n kolme euroa kappaleelta. Lauta on raakalautaa ja maalasin laudat ennen kokoonpanoa. Isäntä tuon laatikon teki ikkunan mittojen mukaan.
Pohjasta näkee, että siellä on laudat sivuilla, joiden päälle kolme irrallista muoviruukkua on laitettu. Nämä ovat syvempiä kuin normi parvekelaatikot, joten näissä on enemmän multatilaa, mitä tarvitaan kun istutetaan tiheään. Ylimääräinen vesi pääsee hyvin valumaan pois purkeista pohjaraosta.
Suosittelen tekemään, jos yhtään kiinnostaa ja nikkari löytyy läheltä.







perjantai 26. kesäkuuta 2020

Idänunikko Coral Reef Papaver orientale


Hän antoi yhden ainoan kukan meille, mutta hyvä niinkin. On ollut aina ronkeli, kaikki nämä vuodet.
Kun puutarhainnostukseni oli pahimmillaan, varmaan joskus 20 vuotta sitten, niin tilasin Engallista monenlaisia siemeniä ja tämä Coral reef oli yksi niistä. Nythän näitä saa jo Suomestakin. Keijunmekko oli toinen uutuus 😊 Silloin ei missään näkynyt keijunmekkoja täällä.
Unikkosiemenpussissa ei montaa siementä ollut ja vain viisi sain itämään.
Vuosien varrella niistä kukaan ei tehnyt yhtä kukkaa enempää. Kolme vuotta sitten, kun muutimme tänne rivitaloon, niin istutin runsaasti keväällä jakotaimia ja juuria purkkeihin, jotta saisimme mahdollisimman runsaan ja monipuolisen puutarhan tähän pieneen plänttiin.
Tästä unikosta on pientä elonmerkkejä näkynyt, mutta ensimmäinen vuosi kun jaksaa tehdä kukan ja kyllä tuota on kannattanut odottaa. 
Vielä ovat terälehdet rypyssä, mutta illalla varmaan hän on jo täydessä loistossaan. Huomista kauempaa ei kukintaa varmaan kestä. 

Ja sitten vielä pahin juttu. Kyllä on unikkoparka aivan väärässä paikassa, kun funtsin uusille pioneille paikkoja. Harmi sentään, mutta kyllä sille varmaan uusi paikka keksiintyy.


Tässä vielä tirkistelykuva. Kyllä on kaikki hienossa järjestyksessä ja piirtäjällä ollut urakkaa, kun on tämänkin suunnitellut.

Ketoneilikka Dianthus deltoides ja kultakaari Chiastophyllum oppositiofolium




Tämä pari natsaa yhteen väreiltään.

torstai 25. kesäkuuta 2020

Bowl of Beauty ja ystävät

 Bowl of Beauty

Coral Sunset ilta-auringossa 

Mysteeritötteröpää

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Perhoangervoa vielä



Ja herkkyydessä löytyy. Pitää vain katsoa vieläkin lähempää.

Punainen varjolilja Lilium martagon rubra



Myös varjolilja on avannut tänään ensimmäiset pienet kukkansa.

Karpaattienkello Campanula carpatica sininen



Kyllä on touhukasta tässä kuumuudessa, kaikki alkavat kukkimaan.

Coral sunset, nuoruus ja vanhuus



Näin se menee. Sivunuput ovat tänään ryöpsähtäneet kukkimaan.

Huang Jin Lun ja Elsa Sass


Huang Jin Lun, esitteen mukaan ainoa puhtaan keltainen kerrottu kiinanpioni.
Kuva minulla on kyllä tumma, mutta kiva nähdä sitten minkälainen tästä oikeasti tulee.

Elsa  on kerrottu valkoinen kiinanpioni, myöhäisin valkoisista pioneista ja matalahko.

Kyselin Pionien kodin isännältä näistä Pionien kukkimisajankohdosta, mutta ei ne kuulemma paljon heitä. Puhutaan viikosta tai parista. Tärkeintä on istutuspaikka, onko aivan auringossa vai osittain varjossa.

Kiinanpioni Bowl of Beauty

Myös hän kiirehti kukkaan tänään. 
 

Pionien koti Taivassalo, reissu tehty

Teimme tänään retken Pionien kotiin Taivassaloon. Oi mikä paikka koristepuutarhurille ja Pionien ystävälle. Kaksi uutta pionia, olisi jotenkuten pikkupihaan mahtunut, mutta mukaan lähti kuusi...
Aivan tyypillistä mulle, mitä sitä selittelemään. Nyt sitten pitää järjestellä ja siirtää jotain toiselle puolelle taloa sisäänkäynnin viereen.
Laitanpa kuvat tähän muistin tueksi. Ei sitten ainakaan nämä mene sekaisin.
Kaksi muuta saavat nyt oman postauksen.


Tämä oli upea vähän vanhempana kukkana. Aivan pyöreä terälehdiltään.

Hillarylla on aivan ihana väri.

Tämä taitaa saada lempinimen Henkka 😝
Olipa tukevat kukat, voisi sanoa että pyöreät.

Tämä nimensä mukaisesti aivan karkkia. 

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Kolme uutta Lidlin ruusukukkijaa

”Sininen” pikkuruusu, tämä on aiemmin ainakin kukkinut tosi pitkään.
 
Tämä keltainen tuoksuu ihanalle ja tästä on tulossa korkea ja kukatkin ovat suht isoja.

Ja tässä valkoinen köynnösruusu.
Olisipa kiva tietää näille jotakin nimiä, mutta kun ei niin ei.

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Lähikuvia







Näihin en kyllästy. Tuntuu, että väri vaihtuu parissa tunnissa.
Mahtaako elokuussa kukkia enää mikään 🥺

Perhoangervo Gillenia trifoliata


Hän on aina yhtä herkkä ja ilahduttaa vuodesta toiseen.