torstai 30. kesäkuuta 2016

Ketoneilikka


Lisää kukkapenkin karkulaisia nupukivien välissä. Miksi siirtäisin kun hyvin viihtyvät..

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Päivänlilja

Aurinkoista keltaista.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Karpaattienkello

Nämä kaverukset ovat tipauttaneet itsensä kivetyksen väliin kukkapenkistä. Parempi kai tässä sitten :)

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Varjoliljat



Tänä vuonna näitä tupsahtelee vähän joka paikasta, mutta ensimmäistäkään en ole nyppäissyt pois, koska tykkään näistä kovasti.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Jupiterinkukka

Hän viihtyy paremmin karkulaisena silmittelypaikalla nupukivien välissä vaatimattomuudessa ja kuumuudessa, kuin kukkapenkissä.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Pakkopionit

Tähän aikaan kesästä ei voi ohittaa näitä kaunottaria.









perjantai 24. kesäkuuta 2016

Sireenit


Nämä ovat jo kukkineet, mutta sinistä ja valkoista juhannukseen.
Kirjaan tietoja tänne vähän kuin päiväkirjaan.

Sinivaleunikko

Ihanaa Juhannusta ystävät!
Ensimmäisen sinivaleunikot tekivät kerrannaiset kukat, mutta toinen kattaus kukista onkin yksinkertaisia. En ole ennen huomanntukaan.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Valkoinen särkynyt sydän

On niin kaunis, on niin herkkä ja niin huono leviämään. Vaaleanpunainen siskonsa on tosi kevytmielinen. Lapsia löytyy joka puskan juurelta ja milloin mistäkin.

Tarhapioni

Ja vielä uudelleen kuva näistä. Timanttivärejä sanoisin. Näitäkin on pari puskaa. Toinen aurinkoisessa ja toinen varjoisassa paikassa. Yhtenäistä kukintaa tulee siis melkein kuukausi mikä on kiva juttu.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Arovuokko ja vanha iris

Arovuokko ja matala vanha iris. Parhaimpia väriyhdistelmiä mielestäni.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Tarhavarjohiippa

Herkkää, erikoista ja kaunista. Tällä on mielestäni ihmeelliset kukat. Herkät, pienet ja kauniit. Kukkia saa melkein etsiä lehtien varjosta ja pian ne sinne jäävätkin, kun lehdet kasvavat peittäen ne. Tämäkin on kukkinut jo pari viikkoa sitten.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Rönsyleimuja

 Valkoinen. Suurikukkaisin kolmesta rönsyleimustani.
Lila ja hmm sininenkin pitäisi löytyä ja kukkii juuri. Pitää lähteä kuvaamaan.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Orvokki

Orvokkeja en ole vuosiin ostanut istutusta varten. Tämäkin on jotain vanhoja omakylvöjä. Näitä löytyy sieltä täältä, kun en raaski keväisin alkuja napsia aivan kaikkia pois.

Valkoista ja sinistä sarviorvokkia nyt jännitän. Kumpi selvisi talvesta ja kumpi ei. Kukintoja ei vielä näy. Pentuja tosin on, mutta ovatko se sarviorvokkeja vai joitain muita, selviää aikanaan.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Tarhajuoru eli Virginian kolmiokukka

Virginian kolmiokukka-nimityksestä pidän enemmän kuin tarhajuorusta, vai tuntuukohan vaan että nimi on hienompi :)
Tässä lila versio, tänä keväänä istutettu. Sinistä on ollut aiemminkin ja kasvu on ollut komeaa. Viihtyy aurinkoisella paikalla eikä kuivuuskaan haittaa.
Viime talvi koetteli sitä ankaralla kädellä, mutta näyttää jotain pieniä piippoja onneksi olevan tulossa.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Pallovuokko

Pallovuokko on hyvin moni-ilmeinen vuokko. Ensimmäinen vaihe on vaaleanvihreä, vähän kuin sanoisi, että et usko mitä musta isona tulee. Seuraava vaihe on vielä ihan ok, kerrannainen vuokko. Kolmas vaihe on se mitä ensin ihmetellen katsoin. Kukka alkoi kasvamaan pituutta ja mittaa tuli varmaan kolmisen senttiä :)

Niittysinilatva

Aurinkoisen paikan asukki ja peto leviämään siemenistä. Hellyyttävän sininen pikkuinen kellokukka. Aina tälle paikka jostain löytyy kun on matalakin, noin 15-20cm korkea.

Lisää kukkineita






Vanhoja tulppaanikuvia lisää. Apeldoorit ovat jo henkensä täysin heittäneet tässä vaiheessa, kuten alimmaisesta kuvasta näkyy. Ilman tulppaaneja en osaisi puutarhaamme ajatella. Niitä on melkein jokaisessa kukkapenkissä ja se kyllä näkyy. Yksi naapurin lapsista kuulemma kutsuu taloamme Tulppaanitaloksi :) Kiitos.

Tulppaaneja



Ja nämähän ovat kukkineet jo aikapäiviä sitten. Nyt vaan odottelen, että lehdet nuutuisivat tarpeeksi että voisi leikasta ne pois.

Kuolanpioni

Ihanat kukat, kuin silkkipaperia. Tämä on tehnyt lapsia helmoihinsa ja olen niitä vaalinut. Nyt löytyy useampi puska näitä ihanaisia.

Keltainen kuolanpioni

Hänet sain synttärilahjaksi mieheltäni pari vuotta sitten, kun täytin pyöreitä ja kylkiäisenä tuli Pionimaa, kun kukalle sopivaa paikkaa ei vanhoista penkeistä löytynyt :) Varsin hyvä lahja Koristepuutarhurille. Tämä kukki aavistuksen verran tavallisen lilan kuolanpionin jälkeen.

Tarhapioni

Tämä kaunotar oli ensimmäisiä kukkijoita pihalla toukokuussa.

Nappileinikki

Valkoinen väri tuntuu vuosi vuodelta paremmalta puutarhassa. Tätä nappileinikkiä ostin alunperin yhden alun purkissa ja olen jakanut sitä nuukana pikkuhiljaa. Kerrottu kukinta kestää pitkään, mutta nyt vedellään jo viimeisiä.

Puutarhassa tapahtuu vauhdilla koko ajan kukinnan puolesta. Nyt on tapahtunut muutakin, kun tuntuu että kukat ovat kasvaneet valtaviksi ryppäiksi. Harmillinen asia mikä on edesauttanut ajatusta harventamisesta kukkapenkeissä, ovat viime kesänä ilmestyneet lehtokotilot. Näistä ei varmaan tarvitse enempää jutella, mutta jokainen puutarhuri varmaan vihaa niitä. Minulta meinasi käämit palaa viime kesänä, ja varmaan välillä paloivatkin niiden kanssa. Miten joku eläin voikin olla niin epämiellyttävä. Luulin aiemmin liljakukkoja riesaksi, mutta niiden kanssa on suorastaan hauska puuhastella näihin koteloihin verrattuna, kuten yksi työkavereistani riesoja kutsui.

Ankara harvennus on siis käynyt ja varsinkin kuunliljat ovat tunteneet lapion kosketuksen. Toki kasvit pääsevät nyt paremmin oikeuksiinsa kun kasvumuodotkin näkyvät paremmin, eivätkä ole yhtä vihreää massaa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Arovuokko

Lisää lemppareita, vaikka onhan ne melkein kaikki omalla pihalla niitä. Arovuokko kurkottaa kasvonsa aurinkoon varsin lukuisana. Tässä vähän herkistelyä. Edellisessä pallovuokko-postauksessa tuli juttua, että se on arvouokon kerrottu muoto. En tätä tiennytkään. Yhtä kaikki, hyviä leviämään molemmat kun alkuun pääsevät.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Pink Panda, Pallovuokko ja Jumaltenkukka



Koristepuutarha Tammelassa on edelleen voimissaan, vaikka päivityksiä onkin tullut hitaanlaisesti. Tässä pari kuvaa alkuun. ...olikohan tuo keskimmäinen nyt Pallovuokko, muistelen kuitenkin niin :)