Kun puutarhainnostukseni oli pahimmillaan, varmaan joskus 20 vuotta sitten, niin tilasin Engallista monenlaisia siemeniä ja tämä Coral reef oli yksi niistä. Nythän näitä saa jo Suomestakin. Keijunmekko oli toinen uutuus 😊 Silloin ei missään näkynyt keijunmekkoja täällä.
Unikkosiemenpussissa ei montaa siementä ollut ja vain viisi sain itämään.
Vuosien varrella niistä kukaan ei tehnyt yhtä kukkaa enempää. Kolme vuotta sitten, kun muutimme tänne rivitaloon, niin istutin runsaasti keväällä jakotaimia ja juuria purkkeihin, jotta saisimme mahdollisimman runsaan ja monipuolisen puutarhan tähän pieneen plänttiin.
Tästä unikosta on pientä elonmerkkejä näkynyt, mutta ensimmäinen vuosi kun jaksaa tehdä kukan ja kyllä tuota on kannattanut odottaa.
Vielä ovat terälehdet rypyssä, mutta illalla varmaan hän on jo täydessä loistossaan. Huomista kauempaa ei kukintaa varmaan kestä.
Ja sitten vielä pahin juttu. Kyllä on unikkoparka aivan väärässä paikassa, kun funtsin uusille pioneille paikkoja. Harmi sentään, mutta kyllä sille varmaan uusi paikka keksiintyy.
Todella ihana. Yksikin kaunis kukka ilahduttaa suuresti.
VastaaPoistaKyllä, kun sen kukkimista voi odotella vuosikausia ❤️
Poista