perjantai 26. kesäkuuta 2020

Idänunikko Coral Reef Papaver orientale


Hän antoi yhden ainoan kukan meille, mutta hyvä niinkin. On ollut aina ronkeli, kaikki nämä vuodet.
Kun puutarhainnostukseni oli pahimmillaan, varmaan joskus 20 vuotta sitten, niin tilasin Engallista monenlaisia siemeniä ja tämä Coral reef oli yksi niistä. Nythän näitä saa jo Suomestakin. Keijunmekko oli toinen uutuus 😊 Silloin ei missään näkynyt keijunmekkoja täällä.
Unikkosiemenpussissa ei montaa siementä ollut ja vain viisi sain itämään.
Vuosien varrella niistä kukaan ei tehnyt yhtä kukkaa enempää. Kolme vuotta sitten, kun muutimme tänne rivitaloon, niin istutin runsaasti keväällä jakotaimia ja juuria purkkeihin, jotta saisimme mahdollisimman runsaan ja monipuolisen puutarhan tähän pieneen plänttiin.
Tästä unikosta on pientä elonmerkkejä näkynyt, mutta ensimmäinen vuosi kun jaksaa tehdä kukan ja kyllä tuota on kannattanut odottaa. 
Vielä ovat terälehdet rypyssä, mutta illalla varmaan hän on jo täydessä loistossaan. Huomista kauempaa ei kukintaa varmaan kestä. 

Ja sitten vielä pahin juttu. Kyllä on unikkoparka aivan väärässä paikassa, kun funtsin uusille pioneille paikkoja. Harmi sentään, mutta kyllä sille varmaan uusi paikka keksiintyy.


Tässä vielä tirkistelykuva. Kyllä on kaikki hienossa järjestyksessä ja piirtäjällä ollut urakkaa, kun on tämänkin suunnitellut.

2 kommenttia:

  1. Todella ihana. Yksikin kaunis kukka ilahduttaa suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kun sen kukkimista voi odotella vuosikausia ❤️

      Poista