sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ritarinkannuksia


tummahko vaaleanpunainen valkoisella silmällä

kirkkaan sininen lilalla silmällä

kirkkaan sininen valkoisella silmällä.
Ritarinkannuksissa on mieletön määrä risteytyksiä.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Liljanmaalta


Neilikkaa, keisarinkruunuja, maariankelloja, akleijoja, sormustinkukkaa, palavaa rakkautta, ritarinkannuksia, nookia ja tässä vaiheessa vielä clematisten kasvua odottavat melko tyhjät metallituet. Tämä on noin viikon vanha kuva, joten tuet ovat jo aika ruuhkaisia tällä hetkellä. Nyt odottelen clematisten kukintaa.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Alpinojen jälkeen ensimmäinen clematis


Varsin kivat, mutta ei hirveän näyttävät kukat tällä kärhöllä. Tämä kasvaa parimetriseksi ja vaatii tuennan, koska ei ole mikään kiipeilijä.

Maariankello


Kukan aivan oma kylvö ja siirtyminen jotenkin aivan tontin toiselta laidalta.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Linnunnokka

 
 Tästä olin aivan varma, että se on linnunnokka, jonka olen joskus siemenistä kasvattanut, mutta kuukkeloituani ei kasvista löytynyt ensimmäistäkään kuvaa. Thompson&Morganin luetteloita ei enää ole tietysti tallessa.
Teksti Vikipediassa kertoo sen olevan 10-15 cm korkea ruohovartinen, yksivuotinen kasvi. ..no niin, nämä kyllä tulevat vuodesta toiseen samaan paikkaan ja kukinta-aika on tosi lyhyt. Yksi kukka taitaa kukkia vain päivän. Kukka tulee tuosta linnunnokkaa muistuttavasta lituskasta ja kukasta tulee kovasti mieleen Virginian kolmiokukka, joka kukkii nyt samaan aikaan. Vieheet vain ovat täysin erilaiset ja väri tällä on sinisempi, kun kolmiokukalla se menee aavistuksen verran lilaan sinisessään.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Tarhajuoru hepeneineen


Vielä yksi kuva tästä kaunokaisesta. .. mitkä hepenet/pyydykset, luulisi tämän pölyttäjille kelpaavan.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Vielä akileijoja

 
 
 
 
 

Eiköhän kaikki nyt ole kuvattu :)

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kaukasian törmäkukka



Viehkeä kukka, jolla on rennot, puolimetriset kukkavarret eli menee aika lailla maan myötäisesti kukkapenkissä. mutta kestää hyvin maljakossa. Ensimmäinen kukka on puhkeamassa ja sitä on hauska seurata, miten se on kaunis kun se availee yhtä kukkalehteä kerrallaan.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Virginian kolmiokukka


Nuppuvaihe on melkoinen taideteos.

Sivulta, eestä, istuu, makaa

Toinen nimi on tarhajuoru.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Ihan vaan muutama akleija

 
 
 
 

Voi olla, että tämä on täysin hävytöntä. Siis nauttia näin täysillä kesästä ja sen kukista, mutta se loukkaantukoon joka haluaa.
Tänään kepitimme koiran kanssa urakalla kukkia, koska takaraivossa tuntui että kohta tulee vettä oikein tosissaan. Ja niin sitten parin tunnin päästä tulikin 25mm tunnissa. Huoh, olipa kiva istua terassilla ja nauttia kun vettä tuli lopulta oikein kunnolla, eikä tarvinnut pelätä että kasvit lakoavat. Ihanaa, vielä melkein kolme viikkoa lomaa jäljellä.
.. on olemassa vielä pari erilaista akleijaa. Esim. violetti kerrottu, josta kuva pitää varmaan ottaa makrolla, koska kukka on tosi pieni:)..ja keltainen ja valkoinen ja pinkki ja melkein musta ja.. ja