Lopultakin se alkoi kukkia, kun alku näytti melko vaivalloiselta. Ajattelin sen jo saaneen pakkasta, vaikka ei arka olekaan. Sain keltaiseni kuusi vuotta sitten synttärilahjaksi mieheltäni. Tämän kukkimista taidan odottaa aina eniten.
Kartanopioni on vasta toista vuotta ja kaksi nuppua löytyy. Pioneilla taitaa vauhti olla nuppu per vuosi.
Ihana sade oli hetki sitten. Maa olikin aivan rutikuiva.































