sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Keskellä pihaa


Keskellä pihaa on kuusikulmainen kukkamaa, jossa keväällä kukkivat tulppaanit. Sitten nousevat illakot ja akleijat. Takana kasvaa iso parsa ja sen edessä ritarinkannukset. Keskelle istutin kaksi vuotta sitten Huvitus-omenapuun, minkä sain läksiäislahjaksi entisiltä työkavereilta. Reunaa kiertävät hämykuunliljat.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa viehättävältä kukkapenkiltä! Harvoin noin hienolla pihalla suositaan illakkoja :) Minun huonoissa olosuhteissani illakkoja on pitkin pihaa erilaissa kohteissa. Ovat kiitollisia leviävyydessään ja viehättävällä tavalla kauniita. Varsinkin isoina alueina. Kevään töitä on aina huonoihin paikkoihin siemenestä alkunsa saaneiden illakkojen siirto paremmille alueille. Ja metsäkurjenpolvien. - Kaarina S

    VastaaPoista