perjantai 27. syyskuuta 2013

York - V


Yorkin kaupunkia ympäröi tietysti komea muuri ja portteja oli neljä.
Kuvat kannattaa klikata suuremmaksi.

Begonioita käytettiin paljon ja välillä varsin yllättävinäkin väriyhdistelminä. Ihan kaikki tuntui olevan sallittua. Istutuksissa käytettiin paljon pikkubegoniaa, mikä meillä ei  ole yleistä, mutta hyvältä näytti. Kannattaisi ehkä kokeilla täälläkin, koska pikkubegonia on hyvin kuivuutta kestävä kukka. Tässä penkissä oli kuitenkin varsin maltillinen meininki.
 

Alapuolella on selostus tästä tornista. Mieleen kuitenkin parhaiten jäi, että torni ja muuri olivat olleet hohtavan valkoisia ja niitä kiersi valkoinen raita. Mahtava näky varmasti lähestyvän vihollisen silmissä. Muuri ja torni olivat tehty kivestä ja punainen raita tiilestä. 
 
 

Yorkin valkoinen ruusu.

Kauniita pieniä syklaameja puutarhassa.

Kävimme myös Jorvik Viking Centerissä, mikä kertoi kaupunkia yli 1000 vuotta sitten  hallinneiden viikinkien elämästä varsin tajuntaan käyvällä tavalla. Nuket olivat luonnollisen näköisiä, liikkuivat ja hajutkin kierroksella olivat melkoisen elämän läheiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti