perjantai 28. elokuuta 2009

Liljanmaalta



Liljanmaa kehittyy pikku hiljaa. Mäntyjen juurilla köynnöshortensiat saavat pituutta, pionit kukkivat kesällä, vaikka siirsin ne melkein jäisinä paakkuina viime syksynä. Ehkäpä se olikin hyvä aika, kun kasvit olivat aivan lepotilassa. Aiemmin, jos on pioneja pitänyt siirtää, olen tehnyt siirron jo elokuun loppupuolella. Kukat ovat selvästi pienempiä täällä, kuin mitä ne olivat aurinkoisemmassa paikassa, mutta hyvä näin. Toinen rivi pioneita pääsee paremmin oikeuksiinsa talon edustalla ja kukkii aiemmin kuin tämä "entinen takarivi". Siirsin tälle maalle kaikkiaan seitsemän pionia. Pionien edessä kasvaa kuivassa paikassa hyvin viihtyvä raitakuunlilja. Tässä se myös pysyy sopivan pienikokoisena eikä rehevöidy liikaa.
Purppurakeijunkukka nauttii selvästi olostaan tässä puolivarjoisessa paikassa (tuossa korituolin oikealla puolella) , kun taas korallikeijunkukka näyttää vaativan aurinkoisemman paikan. Se siis saa siirron vielä tänä syksynä.

2 kommenttia:

  1. Liljanmaasi on upea kokonaisuus, kiveysalue kruunaa koko homman. Kuinka monta eri liljaa sinulta löytyy, oletko laskenut? Olen erityisesti liljojen ystävä, siksi kysyn.

    VastaaPoista
  2. Hei Vuokko!
    No liljat ovatkin ihania, ei ihme että niillä on ystäviä. Montakohan noita erilaisia liljoja olisi. En ole oikeastaan laskenut. On näitä tarha- ja päivänliljoja muutamia, olisikohan toistakymmentä. Ei mitään hirmuisia määriä kuitenkaan erilaisia. Ja sitten muutamia erilaisia sipulikukkaisia liljoja. Vanhassa puutarhablogissani on eri kategoriat noille liljoille, jos sinua kiinnostaa niiden tarkempi esittely. Olen sinne kirjoittanut aika seikkaperäisesti niistä. Tänne en sitten ole samoja juttuja kirjoitellut niin paljon. Muutama lilja on kyllä ilmestynyt puutarhaan niiden bloggausten jälkeenkin :)
    Linkki löytyy tuosta oikeasta sivusta ylhäältä.
    Ja kiitos kommentista Vuokko.

    VastaaPoista