torstai 27. elokuuta 2020

Etupiha elokuussa



Otin pois pienet kuunliljat tuosta edestä ja toin takapihalta tilalle nämä matalat suosikkini,
Stella D’Oro.
Tänä kesänä eivät päivänliljat ole tainneet kukkia kenelläkään oikein kunnolla, mutta nämä eivät ainakaan. Kasvupaikka on ollut liian varjoinen, mutta mut odotukseni ovat korkealla näiden suhteen. Emokasveillaan entisessä pihassa on nähty aivan hulvatonta kukintaa. Nyt ei ainakaan valon puutetta  voi tulevaisuudessa syyttää, jos kukintaa ei tule.


Verbenat ovat aivan must tässä. Onhan niissä nyppimistä ja lannoittamista että jaksavat kukkia, mutta lopputulos on se mitä haetaan ❤️


Nyt olen tyytyväinen tähän. Window boxista tuli vielä parempi kuin osasin kuvitellakaan. Multatila oli selkeästi sopiva, vaikka arvelin että mahtavatkohan kukat aivan tukehtua kun niitä vieriviereen ja vuorotellen laatikkoon ymppäsin. Riittävä lannoitus ensin istutusvaiheessa multaan ja joka kerta punaista kesäkukkalannoitetta kastelun yhteydessä ovat tehneet tehtävänsä.
Ihmeen vähällä kastelulla ovat selvinneet koko kesän, vaikka aurinko paahtaa klo 15 lähtien täydeltä terältä.

5 kommenttia:

  1. Aivan mahdottoman kaunista ja runsasta kukintaa ikkunalaatikossa sekä amppelissa. Liljat myös kukoistavat upeasti. ❤️

    VastaaPoista
  2. Upeaa kukintaa amppelissa ja ikkunan alla olevassa ruukussa. Minäkin käytän viikoittain punaista lannoitetta. Päivänliljat eivät todellakaan ole kukkinut niin paljon kuin viime vuonna mutta kivasti kuitenkin.

    VastaaPoista