tiistai 10. toukokuuta 2011

Vihreät runsaimmillaan

Tähän aikaan vuodesta on enemmän vihreän eri sävyjä kuin mihinkään muuhun aikaan. Kesään mennessä vihreät syvenevät, mutta vielä on aikaa nauttia heleän vaaleanvihreän eri sävyistä. Tulppaanit aloittelevat kukintaansa ja tuntuu, että elämä on edessä kun kevät on parhaimmillaan. Muutama kuva pihakierrokselta tänään.

Valkea kuulas on mielestäni leikattu aika mallikkaasti. Matalaa ja leveää sen olla pitää. Jos tulee runsas omenasato, niin oksia pitää tietysti tukea, mutta sitten tuetaan.
Tein viime kesänä Akulle kivetyn polun kukkamaan poikki terassille ja nimesin sen Akunpoluksi. Tämän tytön hankin viime kesänä Somerniemen kesätorilta polunvartijaksi lintunsa kanssa.

Vaalean jouluruusun lapset ovat nyt kolmantena kesänä innostuneet kukkimaan. Kaikki kymmenkunta selvisivät talvesta vallan hyvin.


Kirjopikarililjat kukkivat jo porukalla muodostaen pienen tiheikön siellä missä kasvavat.



 Istutin muutaman orvokin ruukkuun terassin sivuun.


Kiurunkannuksia alkaa olemaan jo vähän joka paikassa. Muurahaiset ovat tainneet levittää niiden siemeniä. Nämä ovat siitä kivoja, että häviävät kukinnan jälkeen ja ovat taas valmiina ensi keväänä kukkimaan tähän aikaan kun ei vielä paljon muuta ole. Eivät ole moinaskaan vaikka kiskoo lehdet maasta kukinnan jälkeen. Tosin jalokiurunkannukset alkavat olemaan jo riesana, koska niillä on iso lehdistö ja ne varjostavat muita kasveja. Niistä ei ole kuvia kun olen kiskonut ne maasta heti sitä mukaa kun lehtiä ilmaantuu kukkapenkkeihin.
Tarhavarjohiipalla on vielä viimevuotiset lehdet esillä. Jaoin tämän puskan viime kesänä ja näyttää siltä, että tänä vuonna ei ole kukkia tulossa, mutta ehkä sitten ensi vuonna.
Narsissitkin ovat päässeet vauhtiin.

Ja pihavahdistakin laitan kuvan vielä viimeiseksi.

Aurinkoista kevätviikkoa kaikille!



3 kommenttia:

  1. Siellä onkin jo ihana kukkaloisto, kesä on tullut oikein vauhdilla

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuntui tutulta kun katselin sinun sivuja.Minunkin sydämen on vienyt puutarha ja teen kortteja + koruja yms. Sitten minullakin on Japaninpystykorva Pepi.

    Hyvää kesää sinulle !

    VastaaPoista
  3. Kiitos Pepin emännälle kauniista sanoistasi.
    Hengenheimolaisia löytyy siis :D

    Eija itse

    VastaaPoista