Tälle kaunottarelle olen haikaillut nimeään ja sieltähän se löytyi 🌸
Yhden tyhjän ruukun pohjalta, kun lajittelin niitä. Todella huolellista kirjanpitoa.
Vettä tulee niin että roikuu ja nyt on kiva olla sisällä ja tehdä rästitöitä. Viime päivät ovat kuluneet marjassa. Olen poiminut runsaasti niin lakkoja kuin vattujakin. Vatut maistuvat minulle paremmin kuin mustikat. Olen syönyt vuosikausia mustikoita aamupuuron kanssa ja vasta nyt tänä syksynä, kun metsässä tarvottiin ja laitoin muutaman mustikan suuhuni, niin tajusin että alkaa närästämään 😟 Siis että miedon makeinen mustikkaa saa tuon aikaan. En olisi uskonut, mutta taas sitä ihminen viisastui. Hirvikärpäset suorastaan loistavat vielä poissaolollaan ja se on hieno juttu. Muiden kanssa pärjää.
Villivattuja on ollut valtavasti. Ovat mehukkaita eivätkä madotkaan ole vielä niitä vaivanneet. Saa nähdä mitä tämän päivän runsas sade tekee? Ainakin sen, että kypsimmät tippuvat maahan. Toivottavasti huomenna pääsee uudelleen marjaan. Pojanpoika Dante rakastaa marjoja, joten on hyvä syy senkin puolesta marjastaa runsaasti.
Tämä komistus oli pitkin pituuttaan horsman varressa, kun etsin vattupuskia. Ensin ihmettelin isoja ulostepötköjä ja koristepuutarhurille tuli heti mieleen liljakukko 🤭 Vähän kun tutkin horsmaa, niin siinähän se oli ja hienosti on naamiovärit paikallaan. Ötökkätieto fi:stä en juuri tämmöistä löytänyt, mutta kaikki seikat viittaavat muuten horsmakiitäjään. Niin vähän olen näitä toukkia tutkinut, etten tajunnut tuon piikkipään olevan peräpään ja niin jäi pää kuvaamatta, missä olisi ilmeisesti olleet ”hämäyssilmät”.
Onpa sinulla runsaasti kauniita ruusuja kasvamassa pihassasi. Evy on ihana. Tykkään väristä.
VastaaPoistaMustikoita poimiessa ei voinut olla huomaamatta myös samassa metsikössä kasvavien villivadelmien runsasta satoa. Niitä olisi tarkoitus käydä poimimassa, jos vain sateet antavat myöten.
Kiitos kauniista sanoistasi Kruunuvuokko ❤️
Poista