sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kuva-arvoitus

Äitienpäivälahjani tänä vuonna. Vanhemmalta pojaltani Akilta olen saanut näitä toivomusäitienpäivälahjoja jo useampana vuonna. Nyt sain kolme vähän eri mallilla toteutettua tukea kuin aiemmin. Nämä on jälleen tehty 10mm:n harjateräksestä ja hitsattu nyt neliöön, korkeutta on kolme metriä.
Näillä on tarkoitus tukea pensasclematikset. Aiemmin tukena ovat olleet hoikat heinäseipäät, mutta ne eivät kestä montaakaan vuotta maassa ja lisäksi apuna on pitänyt vielä käyttää manillanarua. Nämä ovat säänkestävät ja vain paranevat vanhetessaan. Sijoitin ne niin, että clematis kasvaa tuolta keskeltä. Tietysti vähän pitää ohjailla kasvia, mutta tämä on siisti ja helppo systeemi.

Kiitos Aki!

 Ja näin äitienpäivän kunniaksi vielä kuva itse lempeydestä.

1 kommentti: